
Kaksiosaisina pelattavien sarjojen viimeiset kevätkierrokset ovat päättyneet. Naisten Kolmosen ja miesten Viitosen runkosarjat paketoitiin viikonloppuna pelattuihin otteluihin. Ajaxin joukkueet päättävät kautensa alemmissa loppusarjoissa.
Naisten edustusjoukkueen kohtalona oli jäädä rannalle ylemmästä loppusarjasta keskinäisten otteluiden perusteella. Asia varmistui jo viime tiistaina, kun Merilappi United haki pisteet 9-1 murskavoitolla ja ONS/2 löi OsPa:n vielä tylymmin 9-0.
Tulokset tarkoittivat sitä, että Ajaxilla oli mahdollisuus nousta ainoastaan tasapisteisiin ONS:n reservien ja FC Raahen kanssa. Kolmen joukkueen keskinäisten otteluiden vertailussa ONS/2 oli paras voitettuaan sekä Ajaxin että FC Raahen. Näin ollen lauantainen 5-0 voitto FC Ylivieskasta jäi loppusarjojen kannalta kosmeettiseksi. Ratkaiseva ottelu pelattiin jo kesäkuun puolivälissä, jolloin Ajax hävisi ONS/2:lle maalein 4-5.
Naisten kausi jatkuu viiden joukkueen kokoisessa ja neljän ottelun mittaisessa alemmassa jatkosarjassa. Runkosarjassa saavutetut pisteet tulevat jatkosarjaan mukaan. Ajaxin vastustajia ovat FC Raahe, HauPa/2, FC Ylivieska ja Oulunsalon Pallo.
Otteluohjelma on laadittu siten, että runkosarjan otteluparit on käännetty ympäri. Tästä syystä koti- ja vierasottelut eivät mene tasan, vaan Ajaxilla on kolme kotiottelua ja vain yksi vieraissa.
Playboys voitti yhden ottelun runkosarjassa
Miesten Viitonen pelataan kahdessa erilaisessa lohkossa. Eteläinen A-lohko on viety läpi yksinkertaisena sarjana, joka syksyksi jakaantuu ylempään ja alempaan loppusarjaan. Lapin joukkueiden muodostama pohjoinen B-lohko sen sijaan pelataan kaksinkertaisena sarjana. Nousu ratkaistaan A-lohkon ylemmän loppusarjan ja B-lohkon voittajien välisessä karsinnassa.
Ajax/Playboys jää A-lohkon alempaan loppusarjaan. Se varmistui jo hyvissä ajoin, sillä Playboysien tilille kilahti ainoastaan kolme pistettä Oulun Reippaasta otetulla voitolla. Runkosarjan viimeisessä ottelussa Playboys pääsi eksoottisiin maisemiin, kun se kävi Suomussalmen Palloseuran vieraana. Ottelua ei kuitenkaan pelattu Ämmänsaaressa, vaan Hyrynsalmella nk. Iskun urheilukentällä. SuPS oli parempi maalein 2-1.
Neljän joukkueen yksinkertainen alempi loppusarja pelataan Ajax/Playboysien, KKP:n, OuRe:n ja SuPS:n kesken. Loppusarjan ohjelma oli jo valmiina, mutta se on poistettu tulospalvelusta. Playboysien osalta voi siis olla odotettavissa muutoksia.
Kuva: (C) Kari Väre, 2026
| 10.08.2026 14.00 | Naiset ja Playboys alempaan loppusarjaan |
| 03.08.2026 16.42 | Futsalin naisten edustusjoukkueen avoimet harjoitukset elokuussa |
| 29.07.2026 15.09 | Tule meille töihin! Ajax etsii Nappulakoordinaattoria |
| 22.07.2026 10.00 | PT5 – Aloittavan ikäluokan pelaaja, tule mukaan toimintaan! |
| 21.07.2026 14.24 | Perhefutiksen syyskausi käynnistyy syyskuussa - Tule mukaan! |
| 21.07.2026 09.00 | Kuukauden Kippari, helmikuu 2026: JUKKA PIIROINEN |