Eturivin yhteistyökumppanit

Osuuskauppa Arina  Oulun seudun sähkö   Adidas   Energiapolar   Kempeleen Kyläkauppa

Ajax-Sarkkiranta ry

11.08.2010 21:13

Pelatut turnaukset: 2010

Täällä kommentoidaan lyhyesti joukkueen turnauksia.

Kajaani 16. -17.1. Lauantaiaamuna lähti retkue jälleen turneelle pienen tauon jälkeen. 17 poikaa ja runsaslukuinen joukko vanhempia saapui Kajaanin Vimpelinlaaksoon klo 09:15. Kylmässä hiekkapohja kuplassa ensimmäiseksi tuleen joutui Valkoisten joukkue ja vastaan tuli tuttu OPS:n yhdistelmä. Valkoisten vielä hieman arastellessa laittoivat Oulun pojat tuulemaan ja veivät pelin 3-0. Kaikki oli taas tauon jälkeen uutta, eikä kuvioita saatu syntymään. Valkoisten päivä ei tästä helpottunut kun vastaan tuli toinen loppuottelijoista PK-37, jonka takalinjoilla luuti isonkokoisia ja pelikypsiä poikia. Hyökkäykset vyöryivät ja turpiin tuli. Pelihuuomorikin taisi lopussa vielä kadota ja numerot menivät rumiksi. Viimeinen peli Wimmaa vastaan taisteltiin tasuriksi, Ronin maalatessa silmiä hivelevästi volleystä. Voittoonkin oli eväät, mutta viimeistely takkusi. Sinisten peli OLS vastaan alkoi hieman myöhemmin ja valmistautuminen onnistui hyvin, kun taas OLS:n pojat juoksivat suoraan autoista kentälle. Uusi pelisysteemi osoittautui heti alusta asti toimivaksi ja OLS:ia vietiin. Kuviot ja syötöt napsahtelivat hyvin, mutta laukauksista puuttui tehot, pallot polttelivat jaloissa. Lopussa OLS:kin sai rivinsä kuntoon ja tasuriin taisivat lopulta olla kaikki tyytyväisiä. Jesperin taistelu oli taasen vertaansa vailla ja taitojen karttuessa on taisteluun tullut juonikkuutta selvästi lisää ! Uutena tuttavuutena vastaan tuli tämän jälkeen JIPPO Joensuusta. Jälleen peli lähti hyvin jengoille ja hallinta oli täysin AJAX:lla (laukaukset 15-3) ja nyt myös ruuti oli kuivempaa Tanelin ja Mikon maalatessa. Vastustaja pääsi nauttimaan muutamasta lahja maalista, mikä piti pelin tiukkana. Peli kuitenkin Sinisille 3-2. Ennen viimeistä peliä sattui harmittavia loukkaantumisia, mikä sotki erityisesti Sinisten pelisysteemiä. Kovat olosuhteet vaativat veronsa (kylmyys, kova pinta). Valmennusjohto teki kömmähdyksen ja lähti hakemaan voittoa pelistä, josta olisi riittänyt tasurikin jatkopeleihin. Tiukan väännön jälkeen FC YPA vei kun veikin voiton 1-0 ja edessä oli taistelu sijoista 5-8. Pettymys oli melkoinen. Sunnuntain sijoitusottelut voitettiin ja sijoitukseksi tuli 5. ja 7.. Mainittakoon, että Sinisten ja Valkoisten keskinäinen taisto meni rankkarikisaksi, jossa Sinisistä onnistuivat Taneli ja Henri. Molempien maalivahtien Aten ja Henkan torjuessa upeasti, varsinkin Aten heittäytymiset olivat mahtavia. Uusintapelissä JIPPOA vastaan maalin makuun pääsi lisäksi Antti, Valtteri katkoessa ja ruokkiessa jatkuvasti laitoja. Kausi saatiin avatuksi ja turnaus oli monelle pelurille kauden ensimmäinen varsinainen "harjoitus", mikä näkyi pallovarmuudessa ja liikkumisessa. Sinisten peli oli kypsää ja lupaa hyvää jatkossa. Pojat pelasivat joukkueena ja yhteishenki oli koko ajan hyvä. Väsyneenä, mutta luottavaisena. Kiitos.

Tornio 20.3. Lauantai aamuna lähti 8 joukkueen poikaa edustamaan AJAX:ia Tornioon. Lukuisten viime hetken poisjääntien seurauksena typistyi joukkue yhteen kentälliseen ja pariin vaihtomieheen. Vahvistukseksi saatiin Santeri P-02 joukkueesta. Valmennusjohdon pelisuunnitelmat tehtiin uusiksi ja Tornioon lähdettiin pelaamaan puolustustaistelua 2-2-1 miehityksellä. Lappiahallille saavuttiin hyvissä ajoin klo 10 ja pelijärjestelmä käytiin poikien kanssa läpi. Ensimmäiseksi vastaan tuli iki-ihana "Ruotsi" eli OsPa-valkoinen. Vahvistuksia saanutta naapuria ei kuitenkaan jääty liiaksi ihmettelemään ja peli pyöri nätisti AJAX:in tahtdittamana. Lyhyt kenttä lisäsi erikoistilanteiden merkitystä ja kerran Henri kolistelikin maalipuita ja oli potkuineen jatkuvana uhkana naapurille. Lopulta työ palkittiin ja Jesper laukoi tolpan kautta pallon häkkiin ja peli pojille 1-0. Henkka torjui maalissa upeasti ! Tämän jälkeen vastus koveni ja vastaan tuli talvikauden hyvissä olosuhteissa treenannut KePs. Punaiset vyöryttivät ensimmäisen 10 min ja taululla oli nopeasti lukemat 2-0. Viimeisen vartin aikana saivat pojat uudestaan juonesta kiinni ja vartti tasattiin 1-1 Tanelin tahtomaalin ansiosta. Peli Punaisille siis 3-1. Kokoonpanokokeilun jälkeen palattiin ensimmäisen pelin miehitykseen, kun vastaan asettui KemPa. Heti alusta asti peli oli AJAX:in hallinnassa 70/30-suhteessa. Nyt sai Henrikin sulan hattuun kulmapotkun suhahtaessa maaliin. Kaveri jaksoi kuitenkin yrittää loppuun asti ja aivan viimeisillä minuuteilla syntyi tasoitus puolustuksen merkkausvirheestä. Peli meni siis harmittavasti tasuriksi 1-1. Jesper ja Arttu taistelivat hienosti. Pitkän päivän päätteeksi klo 18 alkaneeseen peliin KePs:in toista joukkuetta vastaan teki valmennusjohto muutoksia hyökkäysvoittoisemman pelitavan puolesta (1-2-2). Takki oli kuitenkin tyhjä ja kun Punaiset vielä yhdistivät poikia kahdesta joukkueesta tuli tyrmäysisku nopeasti heti pelin alussa. Tilanne ei ollut enää korjattavissa vaikka välivaiheiden kautta siirryttiikiin takaisin 2-2-1 ryhmitykseen. Tennislukemat 6-0 punaisille. Päivä oli pulkassa, pojilla mitalit kaulassa ja tyhjä raukeus oli päälimmäisenä fiiliksenä. Maalivahti ja puolustus kokonaisuutena, selvisivät urakastaan hienosti, mutta keskikentän ja kärjen välinen yhteispeli kangerteli. Turnauksen antina voidaan todeta, että huonojen harjoitteluolosuhteiden vuoksi vähälle jääneet pelilliset harjoitteet ovat niitä joihin tullaan keskittymään maalis-huhtikuussa HauPa-hallin tekonurmella. Tällä hetkellä pohjoisen pojilla on etumatkaa. Toivottavasti jatkossa myös kotiin jääneet aktivoituvat ja joukkue saa vielä kaikki pelimiehet kesän saapuessa harjoittelurinkiin sekä pelireissuille. Miettelijäänä.

Pateniemi 24.4. Huhtikuinen aamu ei paljoa luvannut Huhtikupin startatessa. Ilma oli jäätävä (1 C), tuuli navakka ja lunta satoi. Etelän miehet eivät tästä säikähtäneet ja kaikki 19 peluria saapuivat paikalle Pateniemen tekonurmelle. Aamulla pelit avasi A-lohkon AJAX ja vastaan asettui päivän ensimmäisessä pelissä tutut OPS:n pojat. Peli oli yksi joukkueen historian parhaimmista ja valmennusjohdon tarvitsi vain taputtaa yleisön mukana poikien suorituksille. Niin paljon hyvää pelissä oli, etten sitä tähän jaksa kirjoittaa, mutta pallo liikkui ja pojat vaihtoivat paikkaa. Lopussa vastustajankin valmentajat yhtyivät suosionosoittajiin. 3-0 pojille. Joukkuesuoritus. Heti perään alkoi seuraava peli ja vastaan tuli LaFK eli vanha Kiiri. Parhaan liikkeen jäätyä pukukoppiin helppoja syöttösuuntia ei enää löytynyt. Naapurin 0-2 etumatka vielä kirittiin kiinni, mutta seuraava isku oli jo liikaa. 2-4 LaFK:lle. Peli ei ollut huono, mutta vastustaja oli virkeämpi ja muutama kokeilu vielä vähän vaikeutti pelaamista. Viimeiseen peliin RoPS:ia vastaan pojat pääsivät levänneinä ja palaaminen perusmiehitykseen toi toivotun pelivarmuuden, taas pallo liikkui eikä tahtipuikon heiluttajasta ollut epäselvyyttä. Hyökkäykset vyöryivät laajalla rintamalla kohti vastustajan maalia ja Jesper teki 2 pelimiehen maalia. 3-0 pojille. Kahdeksan maalia ja kuusi eri maalintekijää. Hieno päivä. B-lohkossa pojilla oli hauskaa. HauPa:aa vastaan peli päättyi 2-2, vaikka hallinta oli AJAX:lla, puolustus piti ja Roni taisteli keskikentällä. Maalit Kallelle ja Ronille. Atte maalissa oli itse varmuus. Toisessa pelissä vastaan tuli LaFK ja värikkäiden vaiheiden jälkeen voitto AJAX:lle numeroin 4-3. Viimeisessä pelissä vastassa oli OPS. Peli kulki AJAX:in tahtiin ja koko joukkue pääsi maalien makuun. Hieno pyöritys numeroin 7-0. B-lohkossa maaleja paukuttelivat, Roni, Atte, Kalle, Anton, sekä lainassa ollut Taneli. Pojat näyttivät kaikille ettei talven harjoittelu ollut mennyt hukkaan ja joukkue on valmiina kesän koitoksiin. Valmennusjohto voikin hyvillä mielin vetäytyä kehumaan toisiaan :)

Piirisarja 1. 15.5. Hintta. Lämpöaallon helliessä Oulua pelattiin ensimmäinen piirisarjan turnaus Hintassa 27 C lämpötilassa. Turnaukseen osallistuttiin kahdella joukkueella. Lohkojakoa mukaillen joukkueita painotettiin siten, että Sinisistä tehtiin vahvempi ryhmä kuin Valkoisista. Päivän aikana voitiin todeta, ettei lohkojen välillä ollut juurikaan eroja, vaikka aluksi siltä vaikuttu. Tämä johti siihen, että Siniset naputtelivat voittoja tasaiseen tahtiin, mutta Valkoisilla ei ollut yhtä kivaa ja tappioita tuli. Seuraavaan piirisarjaan tehdäänkin tasavahvat joukkueet. Sinisten peli oli nautittavaa katseltavaa, pallon liikkuessa mieheltä miehelle ja uudestaan takakautta eteen. Ainoana kauneusvirheenä voidaan pitää sitä, että pojat pyrkivät kuljettamaan pallot maaliin, kun olisi pitänyt laukaista. Maalien makuun ei päästy tilanteiden suhteessa, mutta muuten pelit sujuivat hienosti. Ensi kaatui Haupa 4-2, sitten LaFk 2-0 ja ainoa tappio tuli 1-0 numeroilla OLS:n pojille, vaikka peli oli tässäkin ottelussa omassa hallinnassa (vastustajalla 3 laukausta). Viimeiseen peliin saatiin vastaan OsPa ja pelistä saatiin jo toinen perättäinen voitto naapurista (nannaa-nannaa). Peli oli taas tiukka ja hieno. OsPalle tarjottiin heti aluksi maalia lähi vaparista, mutta ohi meni. Tämän jälkeen vastaava paikka tuli AJAX:lle ja Henri tykitti epäsuorasta verkot tötterölle. Tämän jälkeen seurasi OsPan painostus joka kulminoitui rankkariin, joka kohosi pilviin. Tämän jälkeen taisteltiin tiukasti, kunnes rankkarivuoroon pääsi Taneli ja pallo ylämummoon 2-0. Lopussa Taneli pääsi vielä läpiajoon, mutta laukaus osui tolppaan. Hikinen päivä oli pulkassa. Päivän aikana tsemppi lakut menivät: Henrille, Tanelille, Niklakselle, Henkalle, JP:lle, Kostille ja Jesperille. Valkoisten peli oli tukkoisempaa ja taistelu pelien jälkeen (Raahe, Ospa), mielialat laskivat, eikä viimeisiin peleihin oikein löytynyt enää yritystä. Erityisesti ONS 99 tyttöjen peli oli liikaa jo väsyneille pojille. Lopuksi todettakoon, että mukana olleet ja pelaamaan päässeet P01 joukkueen pojat selvisivät testistään hyvin, vaikka aivan vanhempien (2 v ikäero tyttöihin !) kyydissä ja kaksinkamppailuissa pojat eivät kestäneetkään. Jonkin verran myös joukkueiden peluutus kärsi suuresta pelaajamäärästä, mikä koski erityisesti Valkoista joukkuetta. Päivä oli hieno ja taas saatiin paljon kokemusta ja tietoa tulevia koitoksia varten. Tästä jatketaan.

Piirisarja 2. 6.6. Virpiniemi. Kuulakkaana sunnuntai aamuna klo 08:30 saapuivat Siniset Virpiniemen hienolle tekonurmelle.  Lämmittelyiden jälkeen saatiin seurata poikien näytöstä OLS Haaste-ryhmää vastaan. Yksipuolisen esityksen jälkeen taululla 2-0 ja vastustajalla koko pelissä kaksi laukausta. Teemana ollut joukkueena puolustaminen onnistui hienosti. Kaveria autettiin ja tuki oli koko ajan lähellä. Nappi suoritus. Toiseen peliin tuli vastaan ONS akatemian vuotta vanhemmat työt. Ensimmäinen jakso taisteltiin tasaisesti, mutta heti toisen jakson alussa retkahti, kun Jesper veivasi 3 minuuttiin kaksi upeaa maalia. Tytöt oli lyöty. Tästä pojat vain innostuivat ja jatkuvasti keskikenttä rakensi ja hyökkäysallot löivät kohden vastustajan maalia. Nopeus oli valttia. 5-1 pojille. Vastustajan valmentajat kiittivät poikia kädestä pitäen loppuvihellyksen jälkeen. Viimeisessä pelissä vastassa oli Tervarit. Alun horrospotkupallon jälkeen ja puoliajan tiukan palautteen siivittämänä pojat panivat vielä kerran hösseliksi ja maaleja alkoi tulla liukuhihnalta. Puolustus avasi laitaan, laidat etenivät, pudottivat keskustaan, josta pisto takatolpalle ja Antti laittoi palloja reppuun knallin arvoisesti. 6-1 pojille ja selvä lohkovoitto. Päivän toinen teema viileä viimeistely toteutui myös hienosti, eikä 16 sisällä nähty enää sivusiirtoja ja vastustajat pomivat palloja pömpelistään. Päivä oli taas hieno ja onnistuijia oli laajalla rintamalla. Maaleja mättivät Antti, Miko, Jesper, Taneli ja Teppo. Syöttelijöinä kunnostautuivat erityisesti Henri ja Niklas. Anttonin pelivarmuus paranee jatkuvasti ja valmennusjohdossa on taas mukavaa myhäillä. Sinisten pelien päätyttyä pelattiin Valkoisten pelit. Varovaisen alun jälkeen jäivät jalkoihin ensin FC Raahe 4-2 numeroin ja sitten näytöstyyliin HauPa 4-0 taulussa. JP oli tulessa ja teki maaleja kahdessa ensimmäisessä yhteensä 6. Vaihtopelaajien loputtua väsymisen ja loukkaantumisten seurauksena, pelasivat pojat päivän viimeinen pelinsä ilman vaihtomiehiä LaFK:n mustakeltaisia vastaan. Voimat eivät aivan riittäneet ja peli kiiminkiläisille 1-3 numeroin. Valkoisten peleissa kunnostautuivat erityisesti: JP, Roni, Jussi, Arttu ja Kosti. Molemmat maalivahdit Henkka ja Atte pelasivat hienosti, eikä yhtään lirua mennyt verkon perille.

Piirisarja 3. 20.6. Kempele. Uhkaavien pilevien alla käynnistyi oma kotiturnaus. Taivaanranta ei luvannut hyvää. Lämpimässä säässä käynnistyi Sinisten ensimmäinen ottelu OLS Keltaista vastaan. Peli lähti liikkeelle hyvin ja Tommin ja Henrin maaleilla siirryttiin tauolle 2-2 numeroissa. Toisella jatksolla OLS sai ottelun haltuunsa ja peli keltaisille lopulta 2-4.  Kostea nurmikko näkýi erityisesti Sinisten syöttöpelissä joka takkusi, mutta harjoitus oli hyvästä mm. Vaasaa ajatellen. Tämän jälkeen taivas repesi ja vettä tuli reippaasti. Kuuro sattui juuri LaFK pelin ajaksi, joka meni olosuhteista johtuen todella haastavaksi. Pelihallinnasta huolimatta numerot tasattiin 2-2 tuloksella. Taas paisto lämmin aurinko, kun peli Raahea vastaan alkoi. Tavoitteena oli päästää Henkka maalista kentälle, jota varten poikien piti tehdä 1-puoliajalla kolme maalia. Homma onnistui ja pojat latoivat 5 kassia, ihan vain varmuuden vuoksi. Tahti jatkui toisella puoliajalla samoissa merkeissä ja lopussa numerot olivat 10-1. Kuuden pojat päästyä maalaamaan: Taneli, Tommi, Miko, Antti, Henri ja Henkka. Kaikesta huolimatta oma syöttöpeli oli korkeintaan kohtuullista. Positiivista oli kuitenkin poikien halu pitää palloa ja hakea ratkaisuja. Viimeiseen otteluun OLS 01 lähdettiin sitten pelaamaan aivan tosissaan. Peli oli tiukka ja taistelu kovaa ja puoliajalle mentiin 0-0 tilanteessa. Tauon jälkeen Sinisillä oli momentum ja paine vihulaisen päässä. Maalia ei kuitenkaan saatu ja painostuksen lopuksi naapuri pääsi tekemään maalin. Lopussa peli painettiin jälleen väkisin OLS:n maalille ja tasoitukseen oli hyvät eväät, mutta peli päättyi Henrin viuhuvaan vapariin, joka tällä kertaa ei uponnut verkon perille. Päivän paras matsi ja paras joukkue suoritus. Ainoana ongelmana on kärkipelaajien vähäinen liike, joka jättää liian paljon töitä keskikentälle. Puolustus taisteli sydämmellä ja keskikenttä veivasi tosissaan. Henkka oli jälleen maalissa erinomainen ! Tekonurmella meni hyvin, kun Valkoiset riepottelivat vastustajiaan. Ensin kaatui HauPa 01 3-0, sitten pisteet tasattiin HauPa:n 00 kanssa 1-1 tuloksella, tämän jälkeen tikkari otettiin OsPa:lta 2-1 Samulin unelma maalilla ja lopuksi väsyneenä kuitattiin vielä kolmesti OLS haasteen johto (3-3). Valkoisissa iskussa olivat erityisesti Samuli, Jussi, JP ja vallan erinomaisesti puolustuksessa luutinut Arttu, jonka itsevarmuus on selvästi parantunut parantuneen laukauksen myötä. Elämää täynnä ollut päivä. Kiitos !

Wasa Cup 2010. Vaasa. 1.7. käynnistyi pitkään odotettu ja alkukesän harjoittelukauden päättänyt turnaus Vaasassa. Matkaan lähti 18 poikaa, valmentajia, huoltajia ja vanhempia. Ensimmäisessä ottelussa kaatui yksipuolisen esityksen jälkeen VPS Inter maalein 3-0. Paikkoja useampiin maaleihin oli vaikka kuinka paljon, mutta pieni pippuri, jota myös palloksi kutsuttiin ei totellut hyviiin olosuhteisiin ja 4 koon palloon tottunutta joukkuetta. Laukaukset Ajaxille 18-1 ja kulmapotkut 11-1. Seuraavana aamuna vastaan tuli Sundom IF, jonka fyysiset pojat pitivät joukkuettamme kovan painostuksen alla aina ensimmäisen puoliskon loppuun asti. Toisella puoliskolla joukkueen peli vapautui ja kova työnteko palkittiin 2-1 voitolla. Alussa ongelmana oli pelin avaaminen, joka takkusi.  Toinen voitto tarkoitti lohkovoittoa ja pääsyä sijoitusotteluihin. Iltapäivän ottelussa vastaan asettui lopulta koko sarjan voittanut Mettan Latviasta. Päätä pidemmät ja erittäin fyysiset vierasmaalaiset hallitsivat peliä ja tekivät maalit murhaavalla prosentilla. Nyt oli vastustajan vuoro onnistua erikostilanteissa. AJAX ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut ja peli pysyi hyvin kasassa loppuun asti ja toisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla paine olikin tyystiin Mettanin päädyssä. Erittäin raskas ottelu päätti toisen päivän.  Voitto Mettanista olisi tarkoittanut pääsyä pelaamaan sijoista 1-8. Lauantai aamu valkeni yhtä helteisenä kuin aikaisemmatkin turnauspäivät. Vastaan asettui FC Sport valkoinen. Peli oli tiukka, mutta se kulki koko ajan AJAX:in hallinnassa. Pojat taistelivat urheasti ja käytännössä kaikki kaksinkamppailut voitettiin ja erityisesti Miko oli tulessa ja pyöritti peliä mallikkaasti keskikentällä ja laidassa. JP:n ja Kostin unelma maalilla voitto kotiin numeroin 2-0. Iltapäivän ottelussa vastaan tuli Celta Vantaalta. Jälleen kerran peli oli erittäin fyysinen taistelu peli. Paikkoja oli puolin jos toisinkin, mutta vantaalaiset onnistuivat maalinteossa kummankin jakson viimeisellä minuutilla ja voitto etelään numeroin 2-0. Sunnuntain aamupäivän pelissä pelattiin sijoista 11 ja 12 ja vastassa oli alkulohkosto tuttu Sundom IF. Pelitaktiikkaa muutettiin siten, että keskikentän raatajien määrää lisättiin, millä yritettiin katkaista peli jo puolikentässä ja kääntää takaisin omalle hyökkäykselle. Suunnitelma toimi varsin hyvin, mutta heti pelin alkuun sattunut puolustuksen paha henkilökohtainen virhe lahjoitti vastustajalle johtoaseman. Peli kulki AJAX:in kontrollissa ja hyviä tilanteita saatiin vastustajan maalille, mutta niistä ei saatu palloa pussiin. Vastustaja teki yhtä monesta laukauksesta ja kulmapotkusta kolme maalia ja kirjasi numerot 3-0, mikä ei todellakaan tehnyt oikeutta meikäläisille. Pojatkin olivat allapäin. Yhteenvetona voidaan todeta, että pieni pallo ja pienet huonokuntoiset kentät aiheuttivat joukkueelle ongelmia. Tämä koski erityiseti hyökkäyspeliä, johon olisi tarvittu selvästi enemmän suoraviivaisuutta ja fyysisyyttä. Toisaalta joukkueen syöttöpeli kärsi samoista ongelmista, mikä näkyi hätäilynä ja huonoina ja vähäisinä syöttömäärinä. Positiiviselle puolelle päästiin joukkueena puolustamisessa, keskikenttä pelissä sekä erityisesti loistavassa maalivahti pelissä. Atte ja Henkka torjuivat loistavasti ja erityisesti poikien vastaantulot olivat hyviä. Maalivahtien seura-akatemia näkyi selvästi ! Onnistujiin kuuluivat lisäksi erityisesti Nikke, Henri, Jussi-Pekka, Miko, Arttu, Kosti, Anton ja Antti. Antilta tuomari vei muka paitsiona selvän maalin. Lopuksi todettakoon, että joukkue oli yksi suurimmista koko sarjassa, sillä pääsääntöisesti joukkueiden koko oli 10-12 poikaa. Iso joukkueen koko vaikeutti peluuttamista ja mm. viimeisessä pelissä kentällä nähtiin 15 eri kenttäpeluria. Kesätauon jälkeen harjoittelussa tullaan keskittymään kolmen alueen peleihin sekä helppoihin syöttöihin ja pelin rauhoittamiseen.

Kummattiturnaus, Raahe 31.7.. Joukkue osallistui yhdellä kokoonpanolla Raahessa järjestettyyn kutsuturnaukseen. Paikalle lähdettiin 13 pojan voimin ja ensimmäisessä pelissä vastaan tuli isäntäjoukkue FC Raahe. Nurmikentällä pelattu ottelu sujui Valkoisten hallinnassa ja pienen alkukankeuden jälkeen maaleja tuli mukavasti. Ensin Henrin vapari painui vastustamattomasti verkon perille, sitten Tommi ja Miko sooloilivat omansa ja lopuksi JP ja Jussi repivät vuoron perään puolustuksen hajalle ja viimeistelivät omansa. Teemana ollut lyhytsyöttöpeli toteutui aina paremmin ja paremmin ottelun loppua kohden. Syöttölakut menivät Mikolle ja hienosti jakaneelle Joonatanille. Toisessa pelissä vastaan tuli Oulaisten Huima. Vaikka peli oli hienosti Valkoisten hallinnassa ei syöttöpeliä saatu kulkemaan sovitulla lailla: puolustuksen avaukset olivat heikkoja, laidat eivät levittäneet riittävästi ja kun lisäksi vastustaja puolusti 4-5 pelaajalla ja sumputti keskikentän ei peli auennut hallinnasta huolimatta. Jesper tälläsi kuitenkin vastapallosta maalin, mutta kun vastustajan kontra pääsi iskemään kertaaleen siten, ettei omalla kenttäpuoliskolla ollut yhtään hyökkäykseen osallistunutta omaa pelaajaa päädyttiin murheelliseen 1-1 lopputulokseen. Ainoana valonpilkkuna oli Valtteri, joka katkoi, rauhoitti peliä ja ruokki laitoja oikea-aikaisin syötöin. Syöttölaku Valtterille. Viimeiseen peliin lähdettiin sisuuntunein mielin ja peli-ilme olikin aivan toinen. Nyt pallo liikkui hienosti pojalta pojalle. Samassa taisi tulla perättäisten syöttöjen ennätyskin (6). Laukaukset meille 13-0, kulmapotkut 5-0 ja maalit 2-0 (Henrin vapari ja Antin kulma). Syöttölakut menivät Henrille ja Artulle. Kaikki kolme peliä olivat luonteeltaan samanlaisia AJAX hallitsi ja pyöritti peliä laitojen kautta kohti vastustajan maalia, mutta koska hallinta oli niin selvää, jäivät vastustajat (Raahea lukuunottamatta) selvästi puolustuskannalle ja sumputtivat pelin. Vielä ei osattu kierrättää palloa vastustajan lihamuurin edessä takaisin ja uudestaan toiselle laidalle. Toisena puutteena oli edelleen kärkipelaajien liian vähäinen osallistuminen hyökkäyspelin rakenteluun. Jäätiin odottamaan, että pallo tulee jalkaan. Henkka torjui maalissa jälleen kerran varmasti ja avasi nyt hienosti heitoilla puolustajille sekä muutamaan otteeseen mahtavalla tarkkuudella käsistä suoraan laitahyökkääjille. Hieno nurmikenttä palveli oivallisesti pelillisiä tarpeita ensi viikon OEAM-turnausta ajatellen.

OEAM 2010, Ylivieska 7.8.. AJAX P00 osallistui yhdellä joukkueella FC YPA:n järjestämään turnaukseen Ylivieskassa. Helteinen sää jatkui (27C) ja päivän lopuksi osa pojista oli sulaa vahaa ja taisi jollakin olla jo jonkin asteinen auringonpistoskin. Pelit alkoivat hyvin ja NIK (Uusikaarlepyy) oli helisemässä poikien syöttömyllyssä. Pallokontrolli ja pelinhallinta oli tukevasti omissa käsissä, eikä vastustaja päässyt hätistelemään Henkkaa kuin kahdella laukaisulla. Maaleja tuli riittävästi ja peli kotiin 3-1 Mikon, Tanelin ja JP:n maaleilla. Puolustus pelasi hienosti Henrin ja Niken katkoessa ja tukiessa hyökkäyksiä. Jesperille parhaan syöttelijän palkinto. Toisessa pelissä vastaan tuli YPA:n punaiset. Peli oli alusta asti tiukkaa vääntöä ja kummallakin joukkueella oli hetkensä. Jälleen peli oli hienokseltaan poikien hallinnassa, eikä mylläköitä päässyt syntymään omalle maalille. Vastustaja teki kolmesta tilanteestaan kaksi maalia ja johti viimeiselle minuutille asti maalilla, kunnes Miko punnersi lähes 10 minuutin yksipuolisen painostuksen päätteeksi pallon väkisin maaliin ja peli päättyi 2-2. Koska kummankin joukkueen pelitilasto oli täsmälleen sama, suoritettiin rangaistuspotkukilpailu syöntitauon jälkeen arvonnan sijasta. Hienojen suoritusten jälkeen korjasi punainen joukkue voiton niukimmalla mahdollisella tavalla. Peli olisi pitänyt hoitaa kotiin varsinaisella peliajalla, eväät siihen oli olemassa. Pojat pelasivat parempaa jalkapalloa kuin vastustajat, mutta mutta... Joukkue ei tästä kuitenkaan pelihousujaan repinyt ja seuraavassa pelissä sai isompiensa sarjassa pelannut YPA 01 todeta olevansa ylivoimaisen haasteen edessä. JP:n, Miko:n ja Samulin kahden upean maalin siivittämänä peli Valkoisille puhtaasti 4-0 ja laukaukset 16-0. Pojilla oli täysi kontrolli ja valmennusjohtoa lämmitti erityisesti Samulin, Jussin ja Antin pelin rakentaminen. Erityisesti Jussin ensimmäiset askeleet joukkuepelaamisen suuntaan oli lupauksia antavia. Hyvä ! Puolustus oli taas betonia...Henkan harmiksi. Päivän viimeisessä pelissä vastustajaksi tuli TUS Teerijärjeltä. Peli oli kahden väsyneen joukkueen armotonta taistelua. Pelin käsikirjoitus meni siten, että naapurin maalin jälkeen AJAX haki vimmatusti tasoitusta. Juoksuvoiman huvettua Ylivieskan helteessä pääsi vastusta kontraamaan, mutta Henri, Niklas ja Valtteri pitivät huolen, ettei Henkalle tullut juurikaan torjuttavaa. Kovasta yrityksestä ja pyörityksestä huolimatta numerot jäivät 0-1:een ja päivä oli paketissa. Yhteenvetona voidaan sanoa, että joukkueen peli on kehittynyt roimasti ja pallokontrolli on jatkuvasti omalla joukkueella. Nyt myös kärkipelaajien pelintekoa alkaa näkyä, mikä helpottaa keskikenttää ja ylösnousevia puolustajia. Pojilla on entistä enemmän aikaa katsoa minne syöttävät. Maaleja syntyy tällä hetkellä vähän tilanteisiin nähden...viileä viimeistely toimii vain ajoittain. Pojat pelaavat toisinaan jo liian hienoa, eikä rumia maaleja synny riittävästi. Peli on kuitenkin jalkapalloa ja hyvää sellaista, joten ongelmat ovat verrattain pieniä. Tästä on hyvä jatkaa.

 

 

Viimeiset

04.09.2010 17:08
Ajax-T01 - Harjoitustauko


04.09.2010 17:06
Ajax-T01 - Kapteeni CUP 4.9.2010


01.09.2010 18:19
Ajax-P04 - Ajax-P04 harjoitukset


01.09.2010 15:54
Ajax-P01 - Harjoitukset 2010


01.09.2010 12:28
Ajax-P04 - Yhteystiedot


01.09.2010 10:26
Ajax-T98 -


01.09.2010 08:49
Ajax-Sarkkiranta ry - Janne Keto Ajaxin valmennuspäälliköksi


31.08.2010 20:48
Ajax-T97 - Syyskuun harjoitukset!


31.08.2010 20:38
Ajax-T97 - SyySSeMi-turnaus 4.-5.9.2010!


31.08.2010 20:25
Ajax-T95 - Ajankohtaista